Jokavuotinen ongelma, punkit



Joka vuosi about näihin aikoihin alkaa taas se sama rumba, jonka aiheuttavat ne todella ärsyttävät verenimijät eli punkit. Punkit ovat paitsi ihmisten, niin myös eläimien jokavuotinen riesa. Punkit levittävät monia tauteja, kuten esimerkiksi Puutiaisaivokuumetta ja  Borrelioosia. Punkit levittävät sairautta imemällä itseensä tarpeeksi verta, jonka jälkeen punkki alkaa erittää "isäntä-eläimeen" omaa sylkeään. Onneksi meillä ei oo vielä näitä kamaluuksia esiintynyt, sillä meilläpäin sataa luultavasti vielä Kesäkuussakin lunta :D .

Punkkiaikana, kun lämpömittari näyttää sitä n.5 celsiusastetta, punkit heräilevät ja levittäytyvät. Itse tarkastan näihin aikoihin koiria ihan joka päivä punkkien varalta. Joskus useammin. Sisäkoiralla punkkien tarkastus on varmasti vieläkin tärkeämpää, kuin nyt sillä punkit voivat tulla koiran mukana sisälle ja iskeä myös ihmisiin. Toiset koirat onnistuvat saamaan punkkeja enemmän kuin toiset, onneksi meillä ei kuitenkaan ole kauheasti punkkeja ollut. Tartuntaa kun ei valitettavasti aina huomaa.


Kuvahaun tulos haulle punkki



Ajattelin nyt kuitenkin koota hyvien vinkkien TOP 3- punkkien torjuntaan. Toivottavasti näistä on teistä joillekkin apua!


1. Punkkipanta


Seresto on luultavasti yleisin punkkipanta, olen kuullut että monilla on ollut tämä panta, ja ovat tykänneet!


Ensimmäisenä otan käsittelyyn punkkipannat, joista olen kuullut paljon hyvää palautetta- ja havainnut esimerkiksi isovanhempien koirilla hyväksi. Punkkipantoja löytyy eri mallisia ja hintaisia. Itse en kuitenkaan välttämättä kaikista halvimpaan pantaan luottaisi. Pannat ovat hyvä vaihtoehto, sillä niitä ei tarvitse uusia niin usein. Pannassa on kuitenkin pari miinusta: ne pitäisi muistaa ottaa pois koiran mennessä uimaan ja se, että ne eivät sovi pitkäturkkiselle koiralle. Pannan pitää osua ihoon, jotta tarvittava hankaussähkö ja siitä tuleva lämpö aiheuttavat myrkyn erittäytymiseen. Jos siis panta on vain kevyesti paksun karvan päällä, ei myrkky pääse imeytymään.

2.Paikallisvaleluliuos

Toinen varmasti hyvä vaihtoehto on paikallisvaleluliuos. Liuos leviää niskasta koiran verenkiertoon, ja sitä kautta koiran iholle tai rasvakerrokseen. Toiminta liuoksissa perustuu siihen, että kun myrkky on levinnyt koiraan, punkin purressa koiraa ja imiessä verta punkki halvaantuu myrkyn ansiosta. Tällöin punkki irtoaa, ja lopulta kuolee. Näitä tuotteita voit ostaa Apteekista, ilman reseptiä. Yksi annos liuosta kestää neljä viikkoa, joten annosta täytyy muistaa lisätä kuukauden välein, jotta hyöty olisi koko kesän. 
Mahdollinen haittavaikutus on ihon kutiaminen. 

3. Punkkipillerit

Aiheeseen liittyvä kuva


Kolmas keino on pillerit. Nykyään pillerit ovat usein makupillereitä, joten monen koirat varmasti syövät niitä innoissaan.
Ne eivät karkoita punkkeja, vaan tappavat jokaisen punkin, joka pillereillä suojatun eläimen ihoon tulee. Tabletti on usein reseptilääke. Tabletit sopivat paksuturkkisille ja paljon uimisesta pitäville koirille.




Kommentit