Uros VS. Narttu

Uros VS. Narttu-postauksen tarkoitus on antaa hieman suuntaa koiran ottamista ajatteleville. Muistakaa tätä lukiessanne kuitenkin, että koiran rotu, koulutus ja luonne vaikuttavat paljon enemmän kuin pelkkä sukupuoli. Osilla koiraroduista on myös toisia enemmän omapäisyyttä, alistamista tai luonne- eroja havaittavissa. Myös se, onko koira kastroitu vaikuttaa paljon näihin.

Narttu

Plussat: Nartut ovat yleisesti ottaen sosiaalisia, sekä sietävät vieraita koiria paremmin kuin urokset. Nartut ovat monien mielestä myös helpompia kouluttaa, eivätkä nartut sekoa juoksuista niinkuin urokset. Nartut ovat myös yleensä selväpäisempiä kuin urokset, riippuen toki yksilöstä.

Miinukset: Juoksut ovat miinusta, jos ei aio teettää pentuja. Verta tulee, uusi valkoinen sohva voi mennä pilalle. Lisäksi nartut saattavat ns. "seota" juoksuista, eli muuttuvat apaattisiksi, surullisiksi tai muuta. Juoksujen vaikutukset vaihtelevat. Joillain juoksut eivät tunnu missään, joillain taas juoksujen aikaan narttu on kuin eri koira. Myös valeraskaudet ovat inhottavia. Myös kohdun tallella olosta voi olla haittaa, kohtutulehdukset, märkäkohdut jne


Uros

Plussat: Urokset ovat monesti tasaisempia suorittajia, kuin nartut. Nartuilla pörrää helposti enemmän hormoonit. Urokset ovat todella lepposia sekä ehkä hieman yksinkertaisempia kuin nartut. Uroksilla ei ole juoksuja, joka on koiranoistajille suuri helpotus.


Miinukset: Urokset eivät välttämättä siedä muita koiria niin hyvin, kuin nartut. Lisäksi suurin osa uroksista reagoivat narttujen juoksuihin voimakkaasti: karkaavat, ulisevat koko ajan ja merkkailevat metrin välein. Urokset eivät välttämättä opi yhtä nopeasti, kuin nartut. Urokset ovat yleensä alistavampia kuin nartut.



Lopullista sukupuolipäätöstä ei kannata laskea luonne-erojen varaan, vaan suosittelen harkitsemaan käyttötarkoituksen lisäksi myös fyysisiä eroja (kokoero, merkkailutaipumus). Tämä postaus on vain suuntaa antava, sillä kaikki koirat ovat yksilöitä. 

Kommentit

  1. Samoja mietteitä itellä. Kotona pörrää kaks urosta, toinen leikattu mutta toista ei ja yks leikkaamaton narttukin löytyy. Riimin juoksut on ollu tosi helpot ja hyvin on pärjätty vaikka leikkaamaton uroski talossa. Riimi lähtee joka päivä juoksujen ajan töihini mukaan ja tärpit kotona on ne pahimmat, mutta ei nii pahat että oisin leikkaamista miettiny. Kuitenki pelottaa jos joskus tulee valeraskautta tai märkäkohtua.. hienosti tulee narttu kaikkie toisten koirie kans toimeen ku taas poitsut ei siedä yhtään leikkaamattomia uroksia. Leikatut urkit menee ja nartut kaikessa muodossa. Ehkä seuraava tulee oleen kans narttu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin tosiaan kaikki muut paitsi yks narttuja. Toi yks tulee ihan hulluks aina juoksujen aikaan, mutta kun ois tarkotus pentue sillä teettää, niin ei leikkauteta.

      Poista

Lähetä kommentti