Joulukalenterin luukku 3

Nyt aukeaa joulukalenterin luukku 3! Täällä Sohvi. Kerron  vähän omasta elämästäni.

Haluun kertoo siitä kuinka me ollaan oltu aina yhdessä, ja miten ihminen pitää kouluttaa.

Mamma tulee tänään, se lupas ruokkii meidät. Kaverit haukkuu, ja itse ulisen joukossa niin että ääneni varmasti kuuluu muiden yli.

Tarhaani kohti kävellään, ja käsky käy. "Istu" kuuluu jämäkästi vaikkakin lempeästi. Olen kiltti koira, olen aina ollut. Siispä istun vastaan väittämättä. Ovi aukeaa. Vielä ei ole annettu lupaa liikkua, nyin lähtövalmiina ja viimein saan luvan mennä. "Vapaa". Pomppaan tarhasta ja säntäilen pitkin pihamaata ristiin ja rastiin.

Ihminen ottaa ämpärin ja käy sisällä hakemassa lämmintä vettä nappuloita varten. Istun oven eteen odottamaan tämän tutun hahmon paluuta. Pian hän palaa ja lähdemme yhdessä ulkorakennukselle päin. Tai no taisin mennä hieman edelläkin.

Nappulat kilisevät kippoihin ja vettä kaadetaan päälle. Olen syönyt ensimmäisenä, niinkuin tämmöisen hieman ahneen labukan pitääkin tehdä. Saan luun ja asetun tyytyväisenä lumelle syömään sitä. On aika alkaa kertomaan yhteisestä taipaleestamme.

Saavuin taloon ihan pienenä. En voi edes muistaa kuinka pieni olin. Tuo höpsö ihminen ja sen veljeksi kutsuttu otus olivat jo talossa. Myöhemmin syntyi vielä yksi veli. Mulla oli tosi paljon kavereita, ja niitä on ollut pitkin elämää.

Vaikka koiran muisti on hyvää luokkaa, en voi edes muistaa kuinka monta ystävää olen saanut elämäni aikana. Kasvoin maalaisympäristössä yhdessä Lyhytkarvaisen Saksanseisojan, Oilin kanssa. Oltiin kämppiksiä. Keväällä 2015 Oili kuoli maksasyöpään, ja se sai mut alakuloseksi, sillä olin saattamassa rakasta ystävääni viimeiselle matkalle.

Siitä lähtien paras ystäväni on ollut tuo hölmö ihminen. Se antaa mulle herkkuja, ottaa mua mukaan lenkeille, päästää mut metsässä vapaaks. Antaa mun elää onnellista koiran elämää. Oon Huhtikuussa 12 vuotias. Osaan silti ottaa kaiken irti kouluttamastani ihmisestä. Olen opettanut höpsöstä lapsesta eläinlääkäriksi haluavan nuoren, enkä epäile etteikö haave toteutuisi. Valitettavasti minä tuskin enään 9 vuoden päästä olen täällä. Mutta aina joku pitää huolen ihmisestä.

Opetin ihmisen, mutta mitä sain siitä itselleni? Paikan sydämmessä ja hyvän elämän. Se on tarpeeksi. Miten sitten opetan tämmöistä? Varoitus nyt tulee salaista tietoa. Ole aina vipitön, rakastava ja ymmärtäväinen. Osoita tahtosi selkeästi. Tämä luo ihmiselle pohjan josta hän sitten alkaa muovautumaan jokaisen koiruuden mieleiseksi. Meidän elämä on vuorovaikutusta. Rakasta & saa rakkautta. Näin ikuinen paikka sydämmessä on saavutettu, ja se on isointanmitä voin pyytää viimeisen toiveeni lisäksi.

-Päästä irti kun aika tulee. Näet sen kyllä. Ihminen on heikko mutta me vahvistamme häntä. Niin monet kerrat olen tuntenut kyyneleet turkillani ja niin monta kertaa olen kuullut huolet. Ikääntyessään koira alkaa ymmärtää ja tulee kuin ihmisen mieliseksi. Tee töitä sen eteen, varmasti se tuottaa tulosta. Nyt mun on aika palata tarhaan. On alkanut jo hämärtymään. Toivotan kaikille lempeää yötä.