Joulukalenterin luukku 13



Esittelyssä enään muistoissa olevat.

Eli nyt esittelen muistoissa olevia tarkemmin.
Mircas Belvedere eli Vera oli karkeakarvainen mäyräkoira kultaisella sydämmellä ja omapäisellä luonteella varustettuna. Veran emä on Mircas Ada ja isä Hiidenloukon Formula. Vera on syntynyt ja elänyt koko elämänsä tutussa kotipiirissä. Veralla on ollut yksi pentue, olisi teetetty enemmänkin. Vera siirtyi pilven reunalle 9.6.2007-1.10.2015 törmättyään autoon.  Veran löytää myös Koiranetistä.

Lamark Olivia eli Oili oli lyhytkarvainen Saksanseisoja isolla S:llä. Oili oli omapäinen, "lempeä jättiläinen" joka oli kaikessa mukana. Oililla oli rasvapatteja joita leikattiin. Kasvaimet olivat hyvälaatuisia. Oilin kunto romahti viime syksynä- koiran takapää petti. Oili kuivui silmissä. Oma eläinlääkärimme oli pois, käytiin päivystävällä joka totesi vain että ruokaa ja vettä enemmän, muttakun Oili ei syönyt pakottamallakaan. Lisäksi määräsi antibiootteja joita EI SAA antaa kuivuneelle koiralle. No kun oma eläinlääkäri oli paikalla, laittoi heti Oilin tiputukseen ja antoi sopivia antibiootteja. Nesteytystä oli aluksi litra 4x per vuorokausi. Oili alkoi toipumaan. Viimeisenä puolena vuotena Oili oli kuin eri koira- ensimmäistä kertaa elämänsä aikana Oili sai lihaa luidensa ympärille ilman raakaruokintaa. Koira oli elämänsä kunnossa. Kunnes eräänä päivänä Oili oli todella tuskissaan- isi arpoi pitkään että viekö piikille vai ei, kun koira oli huonossa kunnossa. Asian ratkaisi kun Oili hyppäsi päin- Oili ei ikinä hyppinyt. Sohvi ja Oili autoon ja Oilin viimeiselle matkalle,parhaan ystävän kanssa. Oililla todettiin maksasyöpä, mitään ei olisi enään voitu tehdä. Rakas ystävä vaipui ikiuneen.
Oili 10.8.2005-10.3.2015.


Zelda saapui meille Ruotsista. Zelda on Jämtlanninpystykorva narttu- ensimmäinen itse kouluttamani koira. Zeldan jalka oli katkennut pentukopassa, luultavasti emo oli astunut päälle. Jalka leikattiin, ja siihen laitettiin rautaa jotta jalka pysyisi ehjänä ja luutuisi oikein. Kerran Zelda hyppäsi isiä päin- kuului oikein kruts kun rauta hajosi ja eikun lekuriin uudestaan. Koira parantui lopulta täysin- mutta oli liian pelokas hirvelle. Zelda annettiin pois tuon pelon vuoksi. Luin koiranetistä, että Zelda on kuollut 1.8.2014 tapaturmaisesti. 
Zelda 8.5.2010-1.8.2014.


Kommentit