lauantai 14. marraskuuta 2015

Kuulumisia

Heippa! En oo nyt vähään aikaan postaillut tänne mitään, johtuen kuvien hienoisesta puutteesta.
Mun kameralla on tosi hankala ottaa hyviä kuvia, enkä halua tänne mitään huonolaatuisia.

Edellisviikonloppuna kävin pikkuveljeni kanssa mummulassa. Ensin ajettiin junalla Poriin, josta mummu sitten heki meidät asemalta. Vielä noin puoli tuntia autossa sai istua jonka jälkeen saavuime meren rannalle ja mummulan pihaan.


Ilma oli hyvin viileä, mutta se ei haitannut. Kun pääsin mummulaan sisälle, mua odotti iso ylläri! Pappa oli meinaan hankkinut uudena ajokoiran pennun. Hän oli melkoinen hulmuri, ja kutsumisnimeksi hänelle annettiin Jeni, edeltävän koiran mukaan. Jeni oli niin pomppiva koira, ettei sitä mun kameralla saanut minkäänlaista kuvaa. Harmi.

Mutta mummun ja papan toisesta koirasta (meidän kasvatista) sain tosi kivan tuolilla lokoilu kuvan.
Hän on karkeakarvainen mäyräkoira nimeltään Caro, ja hänen emänsä on vieläkin, 13-vuotiaana täällä kotona. Vaikka kuulo onkin kadonnut jo lähes kokonaan, vanhus on silti hyvinvoiva ja pirteä.

Mircas Carmona "Caro"

 MITÄ MUUTA MEILLE KUULUU?

- Sohville kuuluu tosi hyvää. Sohvi on nyt saanut kaikenlaisia jämiä ja luita hirvistä kaikkien koirien kanssa, ja popsinut niitä ihan innoissaan. Sohville ei siis kuulu mitään uutta.

-Wilma on siis meidän nuorin koira, keväällä syntynyt. Wilmaa on viety paljon metsälle, ja nyt hän haukkui ekan kerran hirveä! JES! kyllä hänkin alkaa hyvin toimimaan, kun vaan tajuaa idean. Wilma myös mystisesti ontui joku ilta, mutta seuraavana päivänä olikin jo normaali. Luultavasti oli venäyttänyt johonkin etujalkansa.

-Muru & Hilla Ovat aktiivisesti käyneet metsällä, ja joka kerta löytäneet hirven. Vaikka aina ei ole päässyt ampumaan. Muru ja Hilla ovat myös nautiskelleet luistansa, jotka ovat hyvin ansainneet jahtipäivän päätteeksi. Tänään Hilla on metsällä, huomenna Muru. 

-Mäyräkoira Trio eli Ila, Ada, (Vera) ja Elmeri. Ada on nyt hyvin toipunut Veran äkillisestä lähdöstä (onnettomuus), ja päässyt Ilan ja Elmerin kanssa samaan tarhaan. Triolla menee todella hyvin, ja kaikki ovat terveitä olleet. Ilalla on alkanut esiintymään hieman nivelrikkoa, johon olen etsiskellyt jotain hyviä niveltabletteja/jauhetta netistä. Mutta kun eläinlääkäri tulee pian madottamaan aikuiset koirat, niin aattelin häneltä kysyä jotain minkä kokeileminen kannnattaisi.

-Gilda & Tinka ovat olleet nyt omissa tarhoissaan, ja Gildalle on kertynyt kauheasti energiaa kun ei ole Tinkan kanssa remunnut. Tytöilläkään ei ole sen kummallisempaa tapahtunut. Tytöt ovat kanssa olleet välillä metsällä, ja Gildakin on ajanut jänistä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti